Hoitohuone Hanielin/Maikun tarina

profiilimuokattuTein vuosikymmenet toimistotöitä ja samalla viimeisen parin kymmenen vuoden ajan tutustuin henkisiin asioihin. Sairastuin 90-luvun puolessa välissä, ja kun vakava sairauteni uusi pari kertaa, aloin ottaa selvää mitä tämä elämä oikein on. Miksi olemme täällä maan päällä ja minne olemme menossa sen jälkeen? Aloin lukea erilaisia henkisen alan kirjoja löytääkseni oman henkisen tieni ja elämänpolkuni. Sen jälkeen kävin erilaisia henkisiä ja itsetuntemusta lisääviä kursseja lomilla, viikonloppuisin ja iltaisin. Onneksi perheeni kannusti minua niihin, vaikka kulutinkin yhteisiä varojamme melkoisesti. Aluksi 90-luvun puolen välin jälkeen kävin Oulussa mediaalisen perus- ja jatkokoulutuksen ja samassa paikassa pari vuotta myöhemmin workshop-ohjaajakoulutuksen. Olen kaksi kertaa käynyt Englannissa Arthur Findlay collegessa Standstedissa opiskelemassa viikon kestävillä kursseilla mediaalisuutta. Innostuin jo aikaisemmin englantilaisesta Aura-Soma värijärjestelmästä ja suoritin kaikki kolme tasoa, jotka voi Suomessa opiskella tanskalaisen Marianne Mikkelsenin johdolla. Kävin myös healing-, reiki- ja enkelienergiakursseja, tarot- ja numerologiakursseja sekä kivillä parantamisen kursseja. Suoritin myös Rovaniemen terveydenhoito-oppilaitoksella anatomian ja fysiologian kurssit, ymmärtääkseni paremmin ihmiskehon toimintaa.
Regressio eli menneet elämät –ohjaajakoulutuksen kävin ihanan Marja Lakkalan opastuksella Espoossa. Naurun parantavaan voimaan olin tutustunut jo omin päin sairauteni aikana. Kun kuulin ensimmäisen kerran naurujoogasta, tuli tunne, että tämä on minun juttu. ”Iloa pitää saada pintaan vaikka syän märkänis.” Niinpä kävin naurujoogaohjaajan perus- ja jatkokurssit tamperelaisen Essi Tolosen johdolla.

Astrologian saloihin olen myös ehtinyt perehtyä. Aarrekarttakurssin suoritin nettiversiona muutama vuosi sitten. Eikä tässä kaikki! Saatavilla myös rentouttavaa Ki-energiahierontaa ja intialaista päähierontaa. 

Olen tehnyt näitä ”toisenlaisia” töitä iltaisin ja viikonloppuisin vuodesta 2004. Siinä sivussa pidin Rovalassa henkisen alan luentoja viitisen vuotta. Olen ollut kokemuskouluttajana alun toistakymmentä vuotta ja ollut vertaistukihenkilönä sairastumisestani asti. Kesällä 2012 koitti vihdoin tilaisuus jäädä pois päivätyöstäni. Nyt voin antaa hoitoja ja konsultaatioita kokopäiväisesti. Hoitohuone Haniel on kotini yhteydessä ja sinne on helppo tulla suoraan terassin kautta.

Olen koonnut verkkosivustolleni erilaisia luentoja, kursseja, workshopeja, konsultaatioita, ohjauksia, hoitoja jne. Toiveeni on, että voisin jakaa oppejani ja kokemuksiani erilaisin tavoin, jokaiselle jotakin –periaatteella. Mieheni Kake liittyi mukaan 1.1.2014 lähtien. Häneltä voi  varata healing-, reiki- ja transsiparannushoitoja sekä intialaista päähierontaa. Alamme vetää kursseja ja workshopeja myös yhdessä. Tulevaisuus näyttää miten yhteistyömme laajenee ja monipuolistuu.

Toivon, että tulemme tutuiksi tulevien vuosien aikana. Ota rohkeasti yhteyttä, jos jokin kerrotuista asioista kiinnostaa sinua ja haluat tietää asiasta enemmän. Voit koota myös oman ryhmän ja pyytää pitämään kurssin, luennon tai tekemään hoitoja myös muuallekin kuin Rovaniemelle.

 

Älä arvioi elämääsi saavutusten perusteella, olivatpa ne elämäsi varrella
mitättömän pieniä tai valtavan suuria. Herää sen sijaan ja arvosta
kaikkea mitä polullasi kohtaat. Iloitse kukista, jotka sinua varten
kukkivat. Nauti auringonnoususta, pienistä lapsista, naurusta, sateesta
ja linnuista. Juovu niistä… onneen ei ole tietä, onni on tie.

-Wayne W. Dyer